torstai 25. helmikuuta 2010

DECA Trip Floridaan



Kirjoitan eka nyt Floridasta merkinnän ja myöhemmin Havaijista.

Me lähdettiin siis torstaina 28.1. koulun jälkeen ajelemaan kohti Floridaa kahden bussin voimin. 76 markkinointia opiskelevaa oppilasta oli matkassa ja ainakin 5 opettajaa + poliisi ja koulussa työskentelevä nainen. Matkalaukut oli varastoitu päivän aikaan lukittuun luokkaan. Matkalla pysähdyttiin syömään North Carolinassa Kiinalais-Amerikkalaiseen buffetpaikkaan. Nukuin melkein koko matkan ja aamulla oltiin 7:ltä perillä Orlandossa.

Perjantai 29.1.

Pysähdyttiin mäkkiin ja vaihdettiin siellä vaatteita jne. Orlandossa mentiin ensimmäiseksi Disneyn Hollywood Studiosille. Sen maamerkki on Sorcerer's hat! Oli ihan täydellinen päivä. Solen sken ja oli kuuma! Kiertelin huvipuistoa Lulin, Leahin, Chelsean, Kellyn ja Vickyn kanssa. Käytiin mm. Aerosmith vuoristoradassa (piti katsoa sanakirjasta sana vuoristorata) ja Tower of Terrorissa. Niissä oli kaikki hienot lavasteet ja Aerosmithin pojat oli kuvannu filmin sitä varten jne. Katsottiin myös hieno stunt show, jossa autoja lensi ja räjähteli ja porukkaa oli tulessa ja tippui katoilta. Siellä oli myös Herbie! Lopuksi siinä puiston keskustassa oli paraati, jossa oli Ötökän elämää, Monsterit OY ja Toy Story -hahmot ja kaikkia tanssijoita. Lähdettiin sieltä kohti Disney All Star Movies Resortia. En ole koskaan nähny sellaista hotellia. Se oli niin värikäs ja siellä oli kaikkia yksityiskohtia niinkuin jättisuuri Herbie. Huoneet oli kans tosi värikkäitä. Jain huoneen Baileyn ja Peygtonin kanssa.

The Sorcerer's hat Hollywood Studiosilla.

The Stunt Drivers Show.


Ötökän Elämää -hahmoja paraatissa.

Illaksi mentiin vielä EPCOT:iin eli Experimental Prototype Community of Tomorrow -puistoon. Se on myös yksi Disneyn puistoista. Disneyn puistoilla on aina joku maamerkki, ja EPCOT:illa se on jättimäinen golfpallo. Sen sisällä on yks aikamatka-juttu. Siinä näkee myös videon omasta tulevaisuudesta omalla kuvalla höystettynä niin oli aika hauskaa! Käytiin Test Track-nimisessä vuoristoradassa, joka oli muka autontestauspaikka. EPCOT:issa on järvi, jonka ympärillä on 11 maata: Norja, Meksiko, USA, Kanada, Kiina, Japani, Ranska, Italia, Iso-Britannia, Saksa ja Marokko. Olis mieluummin Suomi ku Norja! :D Kaikissa maissa oli siis sille tyypillisiä rakennuksia, ruokaa ja kauppoja, joista pystyi ostamaan sille maalle tyypillisiä asioita. Mun mielestä se oli tosi hieno paikka ja se oli nätti pimeänä iltana. Löysin yhdestä italialaisesta kaupasta paidan, jossa luki selvällä printillä Kimi Räikkönen. Olin silleen "OMG this is from Finland"!


EPCOT:issa. Tyler, Vicky, Chelsea, Kelly, Leah, Lul ja minä.

Lauantai 30.1.

Lähdettiin taas EPCOT:iin heti aamutuimaan. Meillä oli siellä Y.E.S. -seminaari, eli meidät jaettiin ryhmiin ja kierreltiin puistoa oppaan kanssa. Se kesti kolme tuntia ja suurin osa siitä oli valokuvausta. Meille opetettiin kaikkia eri tekniikoita kuvata ja saatiin kuvaustehtäviä suoritettavaksi. Lopuksi aina esiteltiin parhaat kuvat kaikille. Opeteltiin myös kirjoittamaan niitä lehtikuvien alla olevia tekstejä oikealla tekniikalla. Vapaa-ajan koitettua mentiin tyttöjen kanssa muutamiin laitteisiin esim. Nemoa Etsimässä ja Mission to Spacessa. Siinä saatiin itse ohjata avaruusalus Marsiin ja antaa komentoja.

Iso-Britannia EPCOT:issa.

EPCOT:ista lähdettiin Universal Studiosille, jossa oltiin 5h. Universal Studiosin ja Islands of Adventuresin välillä on alue, jossa on kauppoja, ravintoloita, NBA-City, Hard Rock Café ja tietysti Universal Studiosin maapallo. Siellä meidän joukkoon liittyi Ariel, Sean, Dylan ja Ricardo ja testattiin eri vuoristoratoja kuten uusin pari kuukautta vanha Rockit ja Mummy. Rockit oli kyllä paras vuoristorata, jonka oon koskaan kokenu. Se menee aluksi 90°-kulmassa ylöspäin ja tekee sen jälkeen silmukoita ihan sairaan kovaa vauhtia. Siinä saa myös itse valita biisin jota haluaa kuunnella ajon aikana. Kuuntelin Kanye Westin Strongeria. =) En tienny että se kuvasikin koko ajan kaikkien naamoja! Muutenkin Disneyllä ja Universalilla saa lähes kaikkien vuoristoratojen jälkeen nähdä kuvan tai videon itsestään. Aika naurettavia videoita tuli nähtyä. Mummy oli sitten Mummy-elokuvasta. Siinä käveltiin muka sen kaivosalueen läpi ja rata meni kaikkien muumioiden jne seassa. Käytiin myös sellaisessa Simpsons-simulaattorissa. Se oli tosi hauska! Tuntui, että olis ollu vuoristoradassa ja näki kaikkia hauskoja Simpsons-juttuja. Käytiin myös katsomassa lyhyt Shrek 4D -leffa. Se ei ole siis mistään oikeasta leffasta vaan ne on tehnyt sen ihan sitä varten. Siellä oli kaikki ne possut, pinokkio, taikapeili ja piparkakku-ukko seinällä ja leffa oli hieno. Saatiin vedet naamalle, haisteltiin pahoja hajuja ja penkit heilui jne.

Universali Studiosin maapallo.

Krustyland!

Illaksi mentiin Downtown Disneyyn, jossa shoppailtiin Disney-kamaa. Isoin Disney-kauppa oli tosi iso ja hieno. Sen yhden oviaukon päällä komeili Stitch, joka oli siellä sylkemässä vettä ihmisten päälle, ja pääsi minutkin yllättämään! Lego-kaupan edustalla oli myös jättimäinen lego-dinosaurus. Nähtiin Duke-collegen lacrossejoukkue, joka on kuulemma hyvä ja kuuluisa? Hotellille mentiin myöhääään ja menin heti väsyneenä tuhisemaan Disney-lakanoihin! Dylan ja Jake soitteli koko ajan meidän huoneeseen ja halusi, että laulan niille suomeksi hyvänyön laulun.

Jättimäinen Disney-kauppa Downtown Disneyssä.

Sunnuntai 31.1

Oli ihan sairaan kylmä päivä (ainakin niissä vaatteissa mitä oltiin pakattu FLORIDAAN). Aamulla mentiin Disneyn Animal Kingdomiin jäätymään. Sen maamerkki on iso Tree of Life, jossa on kaiverrettuna kaikkia eläimiä ja koko puisto on kuin sademetsän keskellä. Sen alueita on mm. Aasia, Afrikka ja DinoLand. Herrasmies-Ariel laittoi mulle fleecensä päälle ja oli itse t-paidassa! Se oli kuulemma itse kuumaverinen. Käytiin katsomassa Bug's Life 4D-näytös, joka oli Tree of Lifen alla hienossa paikassa, joka oli kaiverrettu kivestä ja näytti puun juurakolta. Sielläkin saatiin vettä päälle, hämähäkkejä tuli katosta ja tunnettiin penkissä, kuinka torakat poistui teatterista. Kaikki nauroi mulle pitkään, kun hyppäsin ylös tuolista kuin salama. Käytiin myös pari kertaa Mount Everest-vuoristoradassa ja Jurassic Park -ajelussa. Jälkimmäisessä mentiin ajassa taaksepäin ja dinosaurukset ajoi meitä takaa. Ajeltiin myös Safarilla ja nähtiin kaikkia eläimiä, kuten leijonia, strutseja, antilooppeja ja alligaattoreita.

Animal Kingdomissa Lulin, Chelsean, Leahin ja sen Madagascar-leffan apinan kanssa!

DinoLand!

Animal Kingdomista lähdettiin kohti Magic Kingdomia, jonne mentiin sukkulalla. Se oli ehkä kaikkein hienoin puisto mun mielestä! Sen maamerkki on tietysti Tuhkimon linna, joka tulee kaikille aina mieleen Disneytä ajatellessa. Näin sen jo sukkulasta enkä silmiä saanu irti! Se on yhtä hieno livenä kuin kuvissa ja mulla vierähti vähän aikaa sitä ihastellessa. Luulin kyllä, että siellä sisällä olisi ollut jotain mutta käytävä meni vain läpi. Käytiin Space Mountainissa, eli yhdessä tosi hyvässä vuoristoradassa, jossa kirjaimellisesti näkee tähtiä! Slash Mountain oli rakennustöiden alla, mutta mentiin monta kertaa sen vieressä olevaan maankaivausvuoristorataan. Veneiltiin Pirates of the Caribbeanin maisemissa ja nähtiin upeat ilotulitukset Linnan ympärillä. Kaikki ihmiset ihasteli niitä hiljaa. Ihanaa, että pääsin toteuttamaan lapsuuden unelmani. Aina halusin niin paljon Magic Kingdomiin! Lopulta palattiin hotellille laukkuja pakkaamaan
Tuhkimon linna. :)

Sama ilotulituksen aikaan.

Maanantai 1.2.

Pakattiin kamat busseihin ja mentiin NBA Cityyn aamupalalle ja kuulemaan sen markkinointipäällikön puhetta. NBA City on siis ravintola Universal Studiosin ja Islands of Adventuresin välillä. Pelattiin siellä kaikkia pelejä, joista suurimmassa osassa oli koripallo mukana. Mulla piti raahata matkalaukku ja kaikki sinne ja sain jättää sen päiväksi sen mukavan markkinointipäällikön toimistoon.

The NBA City.

Vietettiin muutama tunti Islands of Adventuresissa. Se koostuu siis eri "saarista", joita ovat Marvel Super Hero Island, Toon Lagoon, Jurassic Park, The Lost Continent, Seuss Landing ja uusimpana the Wizarding World of Harry Potter, joka aukeaa keväällä. Käytiin mm. sen ykkösvetonauloissa eli Spider-Manissa, Hulkissa ja Dueling Dragonsissa. Spider-Man on sellainen 3D-vuoristorata, Hulk perusvuoristorata, jossa oli paljon silmukoita ja Dueling Dragons se, jonka monesti näkee elokuvissa. Kaksi vuoristorataa risteää, sininen ja punainen, ja eturivissä tuntuu, että ne törmää. Näin myös Tylypahkan, mutta niillä oli vielä jotain rakennustöitä kesken! Sinne sitten myöhemmin. ;) En malta odottaa! Sitten oli jo aika mulla lähteä. Hain laukkuni NBA Citystä ja lähdin kolmen opettajan saattelemana kohti sukkulabussia. Isuin siellä jonkun söpöimmän 3-vuotiaan Lucyn ja sen perheen kanssa. Sain pitää Lucien Oinky-nimistä possua ja olin kuulemma paras possunpidike koko maailmassa. Lentokentällä istuessa kirjaan uppoutuneena kuulin yhtäkkiä jonkun huutavan minun nimeä ja selvisi, että meillä oli Lucyn kanssa sama lento Denveriin! Ja istuttiin vielä peräkkäisillä riveillä. Lento oli puolituntia myöhässä, joten mulla olikin ihan reilusti aikaa vaihtaa seuraavaan koneeseen. Lucy ei perheineen tullut harmi vain samalle lennolle vaan lähti Washingtonin osavaltioon. San Franciscossa minua vastassa oli Pepe ja mom, dad oli jo lentämässä kotiinpäin.
Koko Floridan reissu oli tosi mukava. Sain paljon uusia kavereita ja oli ihana päästä Disneyyn ja Universalille käymään. Ne on niin taianomaisia paikkoja oikeasti.

3D Spider-Man.

Kirjoitan Havaijista myöhemmin, ehkä jo huomenna mutta riippuu miten paljon läksyjä mulla on!

Take care,
♥ Kiki

7 kommenttia:

  1. Oon käyny kerran californian disneylandissa ja menisin ehottomasti uudestaan heti ku mahollista! Tuollaisissa paikoissa tuntee itsensä ihan pikku tytöksi ja haluaa käydä joka paikassa ja laitteessa :D -Lina

    VastaaPoista
  2. Minäki menisin kyllä uudestaan! Siellä oli olo niinkuin sadussa. :)

    VastaaPoista
  3. Mäkin olen käynyt tuollaMagic Kingdomissa ja Epcotissa kun olin 18-v, oli todella unohtumattomia kokemuksia! You're never too old ;-) Odotan jo innolla sun Havaiji postausta!

    VastaaPoista
  4. Varmaan IHAN mieletön reissu! Uskomattomia kokemuksia.. :) Odotan niin innolla Havaiji-päivitystä!

    Parhainta synttäriä rakas Kiki! <3

    -Hanna

    VastaaPoista
  5. Niin, ei sitä koskaan ole liian vanha Disneyyn! ;) Yritän saada sen Havaiji-postauksen kasaan piakkoin! Kerrottavaa vain on niiiin paljon!

    Oli kyllä ihan mieletön! Kiitos Hanna! <3

    VastaaPoista
  6. oon seuraillu sun blogii ja elämä siellä kuulostaa aika hienolta :) oon ite lähössä jenkkeihin vaihtoon 2. ja 3. lukiovuoden välillä ja oon miettiny et ootko siellä samallalailla? vaikuttaako se mitenkään olemiseen siellä että olet jo 18v? koska oon jonkun verran kuullu et ainaki koulussa se voi vaikuttaa mm. harrastusmahdollisuuksiin?

    VastaaPoista
  7. Joo mä tulin tänne just lukion tokan jälkeen. Ei se mun mielestä vaikuta että olin 18 (ja nyt jo 19). Tietty koulussa suurin osa kavereista on vähä nuorempia mutta kyllä täällä monet senioreista on myös samana vuonna syntyneitä. En oo kuullu että se vaikuttais mihinkään harrastusmahdollisuuksiin ainakaan meidän koulussa. Ei ole ainakaan mulla vaikuttanu. :) Varmaan riippuu ihan koulusta!

    VastaaPoista