Täällä Halloween näkyy kaikkialla. Ihmisillä on pihalla kurpitsoja, ja joidenkin pihalla on tosi paljon kaikkea Halloweeniin liittyvää. Meidän naapurustossa yhden talon piha on täynnä hautakiviä (ei oikeita), ja ne kaikki on Harry Potter -hahmoille. Se on niin hienon näköinen illalla, kun kivet on valaistu. Halloween-iltana siellä on kuulemma Dracula arkussa jakamassa karkkia ohikulkijoille. Kaikki kaupat on myös täynnä Halloween kamaa, ja naamiaisasuliikkeet elää loistokauttaan.
Porukkaa alkoi lauantai- iltana tulla viiden aikaan, mutta moni oli myöhässä sään, ja Fairfax Parkwayta ajaneet tosi pahan kolarin takia. Meitä vaihtareita oli n. 30 + mom, dad, Shawn (marylandin aluekoordinaattori?), Gabriel (momin siskonpoika) ja Gina (mun aluevalvoja). Kaikilla oli hienot naamiaisasut päällä! Oli Tinkerbelliä, Harry Potteria, Kissaa, Punahilkkaa, merirosvoa ja vaikka mitä. Minä olin perhonen! Kaikki alkoi heti ensimmäiseksi kaivertaa kurpitsoja. Minä tein keittiössä sellasia käärmeitä, ja meillä oli kaikkea muutakin Halloween syömistä! Oli ihana nähdä taas kaikkia vaihtareita, tai ainakin lähes kaikkia, koska kaikki ei päässy tulemaan mm. Homecomingin takia. Täällä oli pari tanssijapoikaa, toinen Saksasta ja toinen Japanista. Ne vähän veti showta olohuoneessa. :D Yushi oli tosi hyvä! Illalla meidät jaettiin joukkueisiin ja me kilpailtiin, ketkä saa nopeimmin käärittyä yhden ryhmäläisen vessapaperiin. Me valittiin Edith käärittäväksi, koska se on niin pikkuinen. ♥ Saatiin muumiomme valmiiksi toiseksi nopeiten, joten palkinnoksi saatiin lahjakortit Starbucksiin! Yay! Yritettiin porukan lähdettyä käydä Starbucksissa Pernillan, Allien ja Sammyn kanssa, mutta se meni just kiinni. Oli tosi kiva ilta! Siivotessa kesti aika pitkään, mutta ei haitannu.
Meidän Halloween-kakku! Kippasin omani matolle vahingossa.
Pojat costume-kilpailussa.
Harry Potter libanonista ja discoYushi Japanista.
Minä ja muumioEdith.
Muumiokisan ylpeät kakkoset. ;)
Sunnuntaina ajettiin Columbiaan, Marylandiin Dennisin 16-v synttäreille. Se on yksi vaihtari Tanskasta. Juhlat oli Homewood Suitessa ja siellä oli ehkä 25 ihmistä. Danny & Willy eli Shawnin viimevuoden pojat oli kans käymässä.
Tällä viikolla mulla on ollu vaan hirveästi quizzeja, testejä ja questeja, eli quiztesteja. Kiirettä on pitänyt! Government opettaja, Mr. Linkins nuhteli muita, kun minä tiesin enemmän niiden hallinnosta kuin ne ite. =) Viime torstaina loppui Cross Country, koska se on fall sport, joten aikaa on kuitenkin riittänyt enemmän kouluhommien tekoon. Varsitylla, eli parhaista juoksijoista koostuvalla joukkueella on vielä harkkoja, koska ne kisaa vielä. Tänään oli Districts, ja päästiin sieltä jatkoon eli seuraavaksi Regionals ensviikon torstaina. Tänään Liana, eli meidän paras tyttöjuoksija oli kisan viimemetreillä, ja muut tuli kaukana perässä, niin sitten Lianalla alkoi lähteä jalat alta koko ajan, ja hyvä että pääsi ylös. Hän jatkoi kuitenkin loppuun asti, jota moni ei varmaan olisi pystynyt tekemään. Näytti tosi pahalta. :( Luultiin, että vika oli jaloissa, muttei se vissiin ollutkaan. Valmentaja vaan sanoi, että Liana ajoi itsensä äärirajoille, niin siitä johtui. Joka tapauksessa, Liana oli kahdeksas, mikä on tosi hyvin, kun hän kuitenkin suurin piirtein konttasi viimeiset sata metriä. Meidän poikien joukkue oli tämän alueen ykkönen syksyn yhteispisteissä, ja tyttöjen kakkonen, eli valmentaja oli tyytyväinen.
Tämä viikko on ollut DECA week. DECA on siis sellainen yhdistys markkinointia opiskeleville. Liityin siihen tällä viikolla, koska DECA-aktiviteetit on osa Sports and Entertainment marketingin arvosanaa, ja pääsen field tripeille! Tällä viikolla joka päivä on ollut siis erilaiset pukeutumiskoodit jäsenille. Maanantai oli Sportsteam day, tiistai oli Professional dress, tänään Deca dork, huomenna dress like your marketing teacher ja perjantaina Halloween. Saa pisteitä, jos pukeutuu. Eilen menin French Clubin tapaamiseen, jossa tehtiin crèpejä, eli vähän kuin lettuja, mutta laitettiin kaikkea sisään. Oli kiva tavata uusia ihmisiä ja kokata ranskaksi. Liityin French Clubiinkin!
Huomenna me ollaan lähdössä koulun jälkeen reissuun. Määränpää on mulle ja Pernillalle yllätys, eli saadaan tietää se vasta lentokentällä! Jännittää! Mom kertoi vain, että pakatkaa vaatetta lämpimiin ilmoihin, ja osti meille rantakassit. Rakastan yllätyksiä! Ihanaa päästä tästä syysilmasta ja arjesta vähän eroon. Täällä on syksy jo, välillä on tosi viileä varsinkin aamuisin, ja välillä on t-paitakeli. Yleensä pitää kuitenkin olla takki tai huppari päällä. Ja vettä sataa usein! Välillä käy mielessä arkin teko!
Oon niin innoissani huomisesta!! Voisi alkaa pakkaamaan. :)
Ihanaa syksyä teille, tai talvea!
