keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Homecoming week!

Viime viikko oli siis Homecoming week. Viikon teemana oli jungle! Joka päivälle oli omat alateemat. Maanantai oli Dress up, eli kaikkien tuli pukeutua parhaisiinsa. Minä pukeuduin seeprakuvioiseen mekkoon ja mustiin korkkareihin. Maanantaina läheskään kaikki ei pukeutunu. Seniorit kuitenkin.Tiistaina teemana oli Pyjama. Lähes kaikilla oli pyjamat päällä! Myös opettajilla! Huomasin ainakin sen, että kaikki omistaa ruudulliset pyjamahousut, myös pojat. Mulla oli lifeguard-paita ja yöhousut päällä.

Keskiviikko oli Twin Day, eli kaikki pukeutuisi jonkun toisen kanssa samoihin vaatteisiin. Meidän Powder Puff joukkueella oli kuitenkin illalla peli, joten oltiin violeteissa tiimipaidoissamme koulussa. Powder Puff peli on siis sellainen, että tytöt pelaa jenkkifutista ja pojat on cheerleadereita. Aloitettiin harkat muutama viikko sitten. Pelasin senior-joukkueessa ja yhteensä meitä tyttöjä oli 40! En ole koskaan ennen pelannut jenkkifutista, muuten kuin koulussa ehkä kerran, eikä koskaan oikeilla säännöillä. Oli siis kiva kokemus ja opinpahan säännöt ainakin suurimmaksi osaksi! Koska meitä senioreita oli niin paljon, meidät jaettiin Purple & Gold offenseen, ja Purple and Gold defenseen, eli kaks eri hyökkääjä- ja puolustajajoukkuetta. Minä olin Purple offensessa! Meillä oli ihan oikea valmentaja, joka näytti meille kaikkia kikkoja ja tyylejä esim. "Wildcat" ja meillä oli kaikkia salamerkkejä. Se oli hauskaa! Illalla freshmanit pelasi ensin sophomoreja vastaan ja me kohdattiin sitten juniorit. Meidän joukkue juoksi kentälle Boys Varsity Dancen saattelemana ja huudettiin siellä meidän kannustushuutoja. Peli oli aika rankkaa. Pelasin linessa, eli olin siinä viiden tytön kanssa blokkaamassa vastapuolen pelaajia, jotka yritti päästä käsiksi meidän quarterbackiin. Mulla oli vastassa minua ehkä 3 kertaa isompi Sheila, joka oli _vähän_ aggressiivinen. On muutamat mustelmat ja naarmut muistona! Se puski aina päälle kuin sonni, ja minä yritin parhaani pistää vastaan. Yritettiin välillä vaihtaa joku isompi tyttö minun tilalle, mutta ne vaihto aina takas niin, että Sheila oli minua vastassa. Kuulin aika usein "Kiki are u ok?" :D Meillä kaikilla oli hammassuojat, ja ne tuli parilla tytöllä varsinkin tarpeeseen, kun ne jyrättiin maahan. Nikkillä meni polvi tosi pahasti. Kuulostaa aika väkivaltaiselta, mutta oli silti tosi kivaa! Meidän joukkueella oli niin hyvä joukkuehenki. Peli oli tosi tiukka. Päädyttiin 14-14 tasapeliin. Väliajalla Boys Varsity Dance esiintyi. Se koostuu yli 80 senioripojasta, jotka oli pukeutunu hameisiin. Osalla oli jopa peruukit, aurinkolasit, siivet tai muuta kivaa päällä. Niiden esitys oli niin hyvä! Osa oli tosi hyviä tanssijoita, ja ne veti siellä Michael Jackson muuveja. Kuvasin koko esityksen videolle. =) Pitää ainakin muille tanssijatytöille kotona näyttää! Ne veti huumorilla! Pelin jälkeen osa meidän joukkueesta ja BVD:n pojista mentiin Glory Daysiin syömään.

Sisters after the game. Fierce!
Purple offense Powder Puff gamessa! Sheila minua vastassa naturellement.

Torstaina päivän teema oli Crazy, eli kaikki puki kaikkea ei-todellakaan-yhteensopivaa ja outoa päälle. Mulla oli mustat legginsit, vaaleanpunaiset yöshortsit mustilla pilkuilla, vihreä pitkähihainen ja turkoosi lyhythihainen, kultaiset korkkarit, eripari korvikset ja ranskanletti koulun värisillä nauhoilla. Ihmisten päällä näki kyllä niin ihmeellisiä asuja! Jotkut värjäsi naamankin. Koulun jälkeen olin menossa bussiin, mutta minun bussikuski ei päästäny minua ensin ollenkaan sisään, sitten se lopulta avasi oven ja sanoi, etten voi tulla sinne. Tilaa olis ainakin ollu, joten en tiiä mikä oli vikana. Olin ihan paniikissa siitä, miten pääsen kotiin, kun akkukin loppu just sopivasti. Onneksi yks nainen, joka organisoi kaikkia asioita koululla, lupasi auttaa minua. Se meni juttelemaan yhdelle toiselle naiselle, joka on kaikkien bussiasioiden johdossa. Pian se bussi ajoi minun eteen, ja mulle huudettiin "honey, get in". Se nainen ajoi minut tyhjällä bussilla kotiin asti! Ja meidän koti on kaukana koululta (tietysti koulupiirien rajoissa). Se pelasti minun päivän! En halua enää mennä meidän bussinkuljettajan kyydissä kouluun. Onneksi Meagan on ajanu meidät viimeaikoina. Ennen meillä oli tosi ihana bussikuski, mutta sitten se muuttui siihen yrmeään käppänään. :<

Perjantain teema oli School Pride, eli pukeuduttiin violettiin ja kultaan. Mulla oli violetti mekko ja kultaiset varvassandaalit. Viimeisellä periodilla meillä oli Pep Rally koulun salissa. Se pidetään siis kouluhengen nostattamiseksi. Kaikki freshmaneista senioreihin kokoontui sinne ja oppilaat istui luokittain katsomoissa. Siellä kerrottiin, ketkä kuuluu Homecoming courtiin ja jäsenet esiteltiin. Varsity cheerleader ja Dance team esiintyi. Ne oli tosi hyviä! BVD esitti myös saman esityksen kuin keskiviikkona. Yleisö vislasi ja huusi ihan hulluna! Marching band soitti ja luokkien väliset kisat pidettiin. Siihen kuuluin rullalauta, limboamista, chicken dance ja ilmapallojen rikontaa. Juontaja huudatti kaikkia katsomoita, ja seniorit tietysti voitti! Illalla meillä oli Homecoming Game. Ennen sitä oli Homecoming Parade ja se kiersi myös urheilukentän. Kaikilla luokilla oli oma lava ja joillakin ihmisillä omat hienot, vanhat autot. Viidakkoteema näkyi niissäkin! Homecoming Queen ja Princess julkistettiin. Kotikatsomo oli täpötäynnä, mutta vastapuolen aika tyhjä. Monet tytöt oli urheilurintsikat päällä ja maalasi keskivartalon ja naaman, pojat myös, mutta ilman rintsikoita! Pojilla oli tynnyreitä, joita ne paukutti, kuin rumpuja. Yleisö oli ihan villinä koko pelin ajan. Siellä jaettiin pom pomeja, ja ne oli kovassa kätössä. Cheerleaderit huudatti yleisöä entistä enemmän. Peleissä varsinkin tuntee ja näkee sen kuuluisan school spiritin! Laulettiin ja huudettiin niin paljo, että olin aamulla ihmeissään, kun ääni oli jäljellä. Dance team ja Marching band esiintyi pelissä. Me voitettiin 28-21! GO BRUINS!


Boys Varsity Dance Pep Rallyssa.


Varsity Cheerleaderit Pep Rallyssa.

Lauantaina oli Homecoming Dance! Laittauduin monta monituista tuntia. Brandon, eli minun homecoming deitti tuli Marylandista ja lähdettiin kohti Hewen taloa. Meidän porukkaan kuului Hewe, Leah, Lul, Chiara, minä ja Brandon. Tytöt laittautui vielä Hewen luona, otettiin kuvia ja lähdettiin Bertucci -nimiseen italialaiseen ravintolaan. Ne ei ota sinne varauksia, joten jouduttiin odottamaan 20 minuuttia. Se oli sen arvoista! Sen jälkeen ajettiin koululle popittaen täysillä ja mentiin sisään. Koulu oli koristeltu viidakkoteemaan sopien. Salissa DJ soitti kaikkia hyviä biisejä ja porukka tanssi. Siellä oli myös beatboxaaja. Tanssilattian yllä oli ilmapalloista tehtyjä kaaria! Homecoming Danceen tuli n. 2000 oppilasta, eli salissa oli aika paljon porukkaa. KAIKKI tanssi. Pojilla oli puvut ja tytöillä kauniit mekot päällä. Siellä oli ihan hirveän kuuma! Ne soitti joitaki biisejä, joihin on tietty tanssi, ja tanssittiin ne kaikki yhdessä. Oli tosi hauskaa! Sori, heitin möhkälekamerani narikkaan, niin ei oo kuvia! Nakkasin myös korkkarit suosiolla pois, kun jalat meinasi tehdä kuolemaa. Illalla paljastettiin, kuka on Homecoming King. King ja Queen tanssi ensimmäiset hitaat. Dancen jälkeen lähdettiin meille vähäksi aikaa ja menin nukkumaaaan.

Brandon ja minä Hewen luona.


Meidän Homecoming group. Alhaalta: Leah, Brandon, minä, Hewe, Lul ja Chiara.

Sunnuntaina oli paluu maan pinnalle. Yardworkia 3 tuntia ja leikkasin ruohoa lähes 2 tuntia. Oli ihan mahtava viikko! Nyt on Homeoming koettu, ja hyvä sellainen.

xoxo Kiki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti