torstai 31. joulukuuta 2009

Joulu & Uusivuosi


Liikenne palautui viime viikolla hetki hetkeltä normaalimmaksi. Uskaltauduttiin jo maanantaina autolla ajamaan. Osa kaistoista oli vielä lumen peitossa ja pikkuteitä ei oltu aurattu. Osteltiin vielä viimeisiä joululahjoja ja kierreltiin katselemassa taloja, joissa oli paljon jouluvaloja. Meidän läheisessä naapurustossa on talo, jossa on tosi paljon valoja ja sillä on oma radiokanava, jonka rytmiin valot välkkyy. Se oli niin hieno! Armeijatukikohdassa pidettiin juhlat haavoittuneille sotilaille ja me oltiin siellä auttamassa. Kuultiin kaikkia mielenkiintoisia asioita Afganistanista. Käytiin myös katsomassa Up In The Air.

Tässä on pari taloa tästä läheltä, jotka käyttää joulukoristeluun hieman aikaa:

Tämän talon väki tekee vuosittain joulumaailman pihalleen ja se on avoin kaikille. Nyt se oli omistettu viime vuonna kuolleelle vaimolle.


Tällä talolla on oma radiokanava 88.3 ja valot on ohjelmoitu sieltä kuuluvan musiikin tahtiin.


Jouluaattona lähdettiin ajelemaan kohti Richmondia, jossa meidän keskimmäinen hostsisko Katie asuu miehensä Chasen kanssa. Soitin autosta kotiin ja puhuin äidin, isän ja Jussin kanssa. Oli ihana kuulla taas kaikkien äänet ja, että asiat on siellä hyvin. Piku oli taas ihmeissään puhelimen vieressä. Piku on nyt muotovalio! Meitä oli 7 ihmistä (Linda, Mike, Amanda, Pernilla, Katie, Chase ja minä) ja 5 koiraa (Aly, Zoey, Taylor, Gizmo ja Teddy). Tämä joulu sai nimekseen "Christmas with the dogs". Katiella ja Chasella on nätti 2-kerroksinen omakotitalo suht uudella asuinalueella. Illalla syötiin suishia ja kiinalaista. Jouluaatto ei ole täällä mitenkään niin erikoinen vaan joulua juhlitaan vasta joulupäivänä.

Katie, Chase, Gismo, Teddy ja Zoey.

Meillä oli kaikilla joulusukat ja Amerikan malliin joulupukki täyttää ne joulupäivää edeltävänä yönä ja tuo muutkin lahjat kuusen juurelle. Joulusukkaan laitetaan kaikki pikkujutut ja sen saa avata ihan milloin vaan aamulla. Omassani oli vaikka mitä random tavaraa. Enimmäkseen kosmetiikkaa + leluja, teetä, vihkoja, kyniä etc. Aamupalalla syötiin kinkkukiusausta ja banaanileipää. Nämä kutsuu sitä perunalaatikoksi mutta se on ihan kuin kinkkukiusausta. Seuraavaksi sitten avattiin lahjat. En olisi ikinä uskonut, että nämä ostaisi mulle niin paljo lahjoja! Sain mm. kannettavan dvd-soittimen, seeprakuvioisen carry-on matkalaukun, UGG slippersit, 12 dvd:tä, hiusraudan, vaatteita, kylpyjuttuja, kirjoja ja vaikka mitä muuta. Suomestakin sain ihania paketteja! :) Ruisleivät söin jo aiemmin, ettei ne pilaannu mutta nyt sain suklaata (fazer ), pipareita, karkkia ja kaikkea muuta! :) Illalla syötiin jouluateria johon kuului mm. kinkkua, mansikka-pinaattisalaattia, kaneli-omenasalaattia, bataatti-kaura-karpalopaistosta ja sellaista perunajuustojuttua. Mulla on ikävä lanttulaatikkoa! Olisin halunnut tehdä sitä muttei täällä myydä lanttuja missään, eikä kukaan edes tiedä mikä se on. Ne tietää vaan nauriin. Saatiin lahjoiksi myös lautapelejä ja niitä pelattiin loppuilta! Pernilla sai Guessturesin, minä Taboon ja Katie ja Chase Compatibilityn. Oli hauskaa pelailla!

Joulukuusi ja lahjoja.

Mun uusi matkalaukku! =)

Jouluateria.

Tapaninpäivänä herättiin aikaisin shoppailemaan. Täällä oli joulua edeltävät alennusmyynnit jouluaattoon asti ja nyt alkoi sitten uudet joulualennusmyynnit. Uudenvuoden jälkeen on sitten taas uudet alet. En ymmärrä sitä logiikkaa. :D Mentiin yhteen Richmondin ulkoilmaostoskeskukseen viettämään lähes koko päivä ostoksia tehden. Kulutin kaikki joulurahani Urban Outfittersissa. Siellä on aivan liian ihania mekkoja ja muita vaatteita! Amanda lähti takaisin Blacksburgiin ja otti Zoeyn ja Taylorin mukanaan. Pelattiin taas ilta kortteja ja lautapelejä. Sunnuntaina me lähdettiin sitten kotiinpäin. Illalla käytiin katsomassa It's Complicated. Se oli niin hauska.

Maanantaina käytiin Lindan ja Miken Florida-kavereiden luona kylässä ja tiistaina menin yhden kaverin, Miken kans katsomaan Avatarin. Se oli saamiensa kehujen arvoinen! Keskiviikkona mentiin metrolla DC:hin Union Stationille katselemaan norjalaisia trolleja, junaa jne ja shoppailtiin Pentagon City Mallissa. Löysin parit kengät yay! Siellä oli Arden B! En ole sellaiseen törmänny Puerto Ricon jälkeen! Siellä oli ale mutten koskaan onnistu ostamaan mitään alesta, kun ihastun niihin uusiin juttuihin. Voisi mennä tuonne ostoskeskukseen useamminkin ihan vain Arden B:n takia! =) Sinne pääsee metrolla helposti. Mentiin Blockbusteriin (paikallinen leffojen vuokraus ja ostopaikka), jossa oli loppuunmyynti menossa! Ostin 7 dvd:tä hintaan $21 eli alle 15 €! Aika hyvin. Käytiin ostelemassa myös tarvikkeita Uuudenvuoden juhlia varten ja lentokentällä sumplimassa lentoja.

Uudenvuodenaatoksi me kutsuttiin muutama vaihtari meille käymään. Mona, Katharina ja Lola Saksasta, Lolan hostsisko, Bonnie Kiinasta ja Mohammad Libanonista. Tehtiin sushia ja kevätkääryleitä, pelailtiin pelejä, katseltiin leffoja ja valvottiin myöhään. Keskiyöllä laskettiin viimeiset sekunnit ja katsottiin New Yorkin Time Squaren pallonpudotus ja mentiin ulos polttamaan sädetikkuja. Kuultiin, että jossain ammuttiin ilotulituksia mutta täällä ne ei ole ollenkaan mikään iso juttu tähän aikaan vuodesta. Saa metsästää kunnolla, jos sellaisia haluaa löytää. Kaikki jäi yöksi ja aamulla syötiin iso aamiainen ja vieraat lähti taas eri suuntiin Marylandiin ja Virginiaan. Oli tosi mukava uv vaikkkakin erilainen kuin ennen! Vähän rauhallisempi vaihteeksi. En osaa vielä ajatella, että nyt on 2010 ja tulen kotiin tänä vuonna. Se tuntuu niin uskomattomalta!

Toivottavasti teillä kaikilla oli ihana joulu ja uusivuosi! Paljon onnea vuodelle 2010! :)

♥ Kiki

maanantai 21. joulukuuta 2009

Joulun alla


On tässä nyt aikakin jo kirjoittaa, kun niin pitkään vierähti tuossa kiireen keskellä sitten viimekirjoituksen!

Joulukuun alussa käytiin vaihtareiden kans (ilmaislipuilla) NBA pelissä DC:n Verizon Centerissä! Washington DC:n Wizardseja oli vastassa Raptors Torontosta. Hävittiin 107-109 viimesekunnin pussituksen takia! Oli kyllä niin äänekästä porukkaa viimeminuuteilla, että kivasti tinnitti loppuillan. Oli tosi siistiä nähdä oikea NBA-peli! Tauoilla Cheerleaderit tanssi, ja jotkut miehet hyppeli voltteja ja pussitteli palloja. Oli myös tietty Kiss Cam ja Dance Cam. Niissä siis kuvataan aina ihmisiä yleisöstä ja niillä pitää pussata tai tanssia. Dance Cam oli niin hauska! Ensin ne kuvasi kaikkia eri ihmisiä ja sitten ne kuvasi uudestaan ja uudestaan yhtä mustaa miestä joka veti ihan täysillä jotain ihme liikkeitä. Se oli niin hauskaa katsottavaa! Mulla on osa siitä videolla videolla. ;) Sain pelissä lainaan Nilsin objektiiviä järkkäriini, kun silläkin on Canon, niin pystyi tsuumailemaan ihan kunnolla 300mm asti! Pelin jälkeen lähdettiin perheen kans kotiin mutta matkalla pysähdyttiin yhtä taloa katsomaan, joka on kuuluisa joulukoristeistaan ja -valoistaan. Siellä oli palloja kooltaan metri x metri roikkumassa puissa ja joka paikka oli ihan täynnä jouluhahmoja ja -koristeita. Täällä porukka käyttää ihan kunnolla aikaa näihin hommiin.

The Verizon Center!

Raptorsit punaisia ja Wizardsit valkoisia. Nilsin objektiivilla tsuumailin. =)

Seuraavana päivänä kun heräsin, oli maa ihan valkeana. Menin ulos hyppimään ensilumeen. Meillä piti olla YFU Marylandin Holiday Party sinä päivänä mutta se peruttiin lumen vuoksi. Koristeltiin siis isoin meidän joulukuusista. Täällä koristelu on vähän erilaista. Ornamentteja on tehty ihan joka asiasta. Meidän kuusessa roikkuu mm. jalkapalloja (football, ei soccer), saksalaisia suolakurkkuja, kumiankkoja, luistimia ja ornamentteja kaikkialta minne mom ja dad on joskus menneet. Ei ole yhtään oksaa paljaana vaan kuusi on ihan täynnä. Sitten meillä on myös lumiukkokuusi ja nutcrackerkuusi mutta sitä ei laitettu tänävuonna. Katseltiin koko päivä joululeffoja!

Yksi päivä meidän kouluun tuli The C-Span Civics Bus. Se kiertää koko maata tekemässä haastatteluja ja kertomassa kouluissa toiminnastaan. Meidän Government luokasta 6 kokeessa parhaiten menestynyttä pääsi siellä käymään, joten menin sitten minäkin. Se bussi oli tosi hieno sisältä ja se oli täynnä kaikkea tekniikkaa. Ulkoa se oli sininen ja siinä oli kuvia kaikista poliittisista rakennuksista jne. Meillä oli myös palohälytys koulussa, ja se olikin ensimmäistä kertaa oikea. Koko talo evakuoitiin ja muutama palo- ja poliisiauto tuli. Seisottiin siinä sitten yli tunti pihalla. Syynä oli se, että ne oli tehny kemianluokassa jotain kokeita, vesisuihkut oli menny päälle eikä suostunu sulkeutumaan, eli koko luokka tulvi sadoissa litroissa vettä. Science hallway haisi aika pitkään.Mentiin viikon puolivälissä käymään kirkossa joulumusikaalissa. Siellä oli tosi hyviä laulajia. Oli kiva itselläkin laulaa joululauluja. Me paketoitiin Pernillan kanssa myöslahjoja pari tuntia yhtenä päivänä siellä kirkolla, koska saadaan siitä palvelutunteja Governmentia varten.

Perjantaina 11.12. meillä oli Pep Rally, koska meidän football joukkue taisteli tiensä osavaltion finaaliin! Koskaan ei ole meidän koulu niin pitkälle päässy footballissa. Meidän joukkue on kyllä tosi hyvä, kun Quarterbackikin on rankattu at national level (en osaa sanoa suomeksi). Pep rally oli samanlainen kuin ennenkin mutta lyhyempi. Koulun jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti North Carolinaa, tarkemmin Charlottea. Siellä oli viikonloppuna YFU:n kokous, jossa käsiteltiin districtien yhdistymistä ja me lapsoset ja Aly mentiin sitten mukaan. :) Soitin autoon päästyäni äidille ja isälle kertoakseni, että suomipaketti oli tullut perille. Äiti oli tosi yllättyny, että soitin, koska ei sovittu siitä etukäteen niinkuin yleensä. Piku, meidän koira oli siellä myös niiden kanssa ja oli kuulemma ihan ihmeissään, kun kuuli minun äänen muttei nähnyt. Voi pikkusta! Matkalla pysähdyttiin IKEAan! Innostuttiin Pernillan kans ostamaan kaikkea ruotsalaista syömistä. Matka, joka on yleensä 6 tuntia kesti 9 liikenteen takia. Jouduttiin ruuhka-aikaan ajelemaan, kun kaikki yrittää päästä DC:stä pois ja sitä porukkaa menee aika pitkälle etelään. Dad lensi Floridasta Charlotteen ja yövyttiin kaikki Drury Innissä.

Lauantaina, kun muut oli kokouksessa, mentiin Pernillan kanssa shoppailemaan kuudeksi tunniksi. Heti hotellin vieressä oli iso ostoskeskus, joten ei tarvinnut kauas lähteä. Löydettiin suurin osa joululahjoista ja jotain kivaa itsellekin! Kuultiin varsinkin ostoskeskuksessa sitä etelän murretta. Se on niin eriaisen kuuloista kuin DC:n ympärillä puhuttu! Etelässä ne vääntää ihan kunnolla. Ei se vielä North Carolinassa ole läheskään niin leveää kuin syvällä etelässä mutta eron huomaa helposti! DC:n lähimailla puhutaan tosi "puhtaasti" tai silleen ei vääntäen, en osaa selittää. Huomasi kuitenkin, miten niihin vaihtareihinkin oli tarttunut eteläinen puhetapa muttei ne itsekään sitä enää huomaa. Meidät vietiin shoppailun jälkeen yhteen taloon, jossa oli ruotsalainen vaihtari tämän vuoden. Siellä oli myös yks tytöt tanskasta, japanista ja saksasta. Oltiin siellä pari tuntia keskenään ja illalla syötiin Ikean lihapullia. Kuultiin illalla, ettei voitettu State Championshippiä. Tottakai se oli pettymys mutta silti tosi hyvin meidän koululta olla toiseksi paras joukkue koko Virginiassa, kun täällä niitä kouluja riittää! Good job BRUINS! Kirsi oli tehnyt kokousta varten suomalaisista sellaisen esitteen, jossa kerrottiin millaisia me ollaan, millaisia tapoja meillä on ja missä asioissa voi olla ongelmia tai väärinkäsityksiä suomalaisen vaihtarin kanssa. Se oli tosi hyvä! Tunnistin itseni niistä kuvailuista ja niin tunnisti muutkin. =D Yksi ainut asia ei minuun pätenyt ja se oli se, ettei suomalaiset aina ehkä sano kohteliaisuuksia tai kiitoksia jne.

Sunnuntaina lähdettiin ajelemaan taas kohti kotia. Tällä kertaa matka kesti 8h mutta pysähdyttiin syömään. Ihan ok istua autossa leffoja katsellen. Katsottiin mm. Taken, joka oli tosi hyvä! Charlotte oli nätti kaupunki ja North Carolina ei hirveästi eroa Virginiasta muuten kuin, että siellä on enemmän eteläisiä tapoja ja sitä murretta. Kouluviikko oli taas ihan normaali. Quizeja ja projekteja. Olin ekan jakson loputtua koulun All A's listalla ja vieläkin mulla on samat arvosanat, eli ei tarvi pelätä YFU:n varoitteluja. Pernilla ei päässy ranskaa läpi niin sillä on nyt vaan 6 kurssia, ettei joudu kotiin ja saa osallistua kaikkiin YFU:n aktiviteetteihin. Se on nyt meidän ranskanryhmässä kuunteluoppilaana. Jos on jostain aiheesta alle C, YFU voi kieltää aktiviteetteihin osallistumisen ja jos on F, voi joutua kotiin. Arvosanat on A, B, C, D ja F ja kaikista on + ja -. Torstaina meidän naapurissa oli panttivankitilanne. Perheen isä ja äiti oli riidelleet ja isä uhkasi ampua äidin. Äiti pääsi kuitenkin pakoon mutta isä otti perheen lapset panttivangeiksi. Poliisit piiritti taloa ja koko tie oli suljettu, eikä ihmiset päässy kotiin pitkään aikaan. En tiedä miten siinä kävi muttei aamulla enää ollut mitään merkkejä, että jotain olisi joskus tapahtunut. Toivon, että ne sai sen isän järkiinsä eikä kenellekään käynyt mitään pahaa!

Viime perjantaina (18.12) käytiin Ginan, meidän aluevalvojan luona Holiday Partyssa. Tutustuttiin siellä Ginan kaksosiin, jotka on senioreita, ja niiden kavereihin. Katsottiin kun ne pelasi Rock Bandia alakerrassa. Siellä oli myös the white elephant gift exchange. Se on tosi suosittu täällä kaikissa pikkujouluissa. Kaikille lahjan tuoneille annetaan numerot ja kaikki vuorotellen valitsee uuden lahjan tai varastaa lahjan joltakin muulta. Lahjan saa varastaa vain kolme kertaa. Minä vaan istuin Pernillan polvella koko ajan, koska me ei tuotu lahjaa. Ginan luota lähtiessä maa oli valkea! Oli pari senttiä lunta joka paikassa.

Lauantaiaamuna kun heräsin, ulkona oli jo 30 cm lunta! Lumen tulo ei loppunut koko päivänä ja nyt sitä on jo 20 inchiä eli puoli metriä! Ihmeellistä, kun perjantaina päivällä oli vielä vihreät ruohot ja nyt niin paljon lunta. Tämä on isoin lumimyrsky ikinä joulukuussa! En tajunnut ensin, että siinä olisi mitään vakavaa mutta pian huomasin, että se oli koko maan ykkösuutinen ja hätätila oli julistettu. Ihmusiä kehoitettiin pysymään sisällä ja metrot, junat, bussit ja kaikki julkinen liikenne pysäytettiin ja kaikki alueen lentokentät suljettiin. Virginiassa oli 3000 kolaria. Täällä lumi vaikuttaa ihan erilailla, koska ihmisillä ei ole talvirenkaita. Niitä ei käytetä, koska yleensä ei tule lunta kuin tosi vähän ja tosi harvoin. Ihmiset joutui olemaan autoissaan tunteja ja niille vietiin ruokaa. Teillä oli myös hylättyjä autoja ja jotkut tiet oli ihan blokattu, kun oli niin paljon onnettomuuksia. Telkkarissa oli koko ajan uusia tiedotuksia tilanteesta ja luvattiin, että tiet olisi lumettomia keskiviikkoon mennessä. Täällä kun ei mitään lumirekkoja niin hirveästi ole, kun niitä ei yleensä edes tarvita. Lauantaina piti olla juhla veteraaneille, ja me oltaisi oltu siellä auttamassa mutta se peruttiin. Katsottiin leffoja lähes koko päivä! Uusin Harry Potter, The Polar Express ja Big Fish. Paketoitiin myös pari tuntia lahjoja Pernillan kanssa!

On lunta nyt!

Meidän naapurusto lumen peitossa! Tielle aurattiin vain yksi kapea kuja.

Eilen oli lumen tulo jo loppunut ja oli aika lapioida se pois drivewaylta! Jaettiin se kolmeen osaan niin ei ihan niin paljon hommaa ollut. Leivottiin Pernillan kanssa vaikka kuinka pitkään. Minä tein brownieseja ja chocolate chip cookieseja ja Pernilla kanelipullia. Telkkarissa ilmoitettiin, että Fairfaw County peruu koko viikon koulupäivät lumen takia! Meillä olis ollu siis koulua keskiviikkoon asti mutta nyt alkoikin jo joululoma! Tai täällä sitä ei tietenkään kutsuta joululomaksi, koska ei-joulua-viettävät loukkaantuisivat eli se on Winter break. Ihanaa, että päästiin jo lomalle eikä tarvikaan tehdä niitä testejä ja projekteja! Pernilla hävisi yhtäkkiä yläkertaan ja menin sitten tarkistamaan, että se on kunnossa mutta ei se ollut. :( Olin sitten lohduttajana loppuillan.

Tänään Pernilla on puhunu skypessä paljon ja minä en ole tehnyt mitään ihmeellistä. Ihana, kun saa vaan olla kotona ja tehdä mitä haluaa. Kerrankin ei ole kiire!

Jouluaika alkoi täällä oikeastaan heti Halloweenin jälkeen eli marraskuun alusta on paikat olleet täynnä joulukoristeita ja muuta tavaraa. Joulu on täällä tosi iso asia! Lähes kaikilla on tosi paljon jouluvaloja pihoilla ja monilla on myös jouluhahmoja. Valoja on ihan hirveästi ja tosi monilla on kaikkia vilkkuvaloja, valoporpja ja -pukkeja jne. Jotkut menee äärimmäisyyksiin ja niillä saattaa olla kirjaimellisesti koko talo peitetty valoilla ja ne saattaa syttyä musiikin tahtiin. Onneksi meillä ei ole naapureilla sellaisia! :D Monet on myös stressaantuneita lahjoista minut mukaan lukien mutta nyt ne on lähes kaikki hankittu onneksi! On paljon joulutoreja (olisi ollut myös suomalainen mutta missasin sen :() ja Holiday Partyja, jotka on siis pikkujouluja. Varsinkin vanhoilla ihmisillä on jouluneule aina päällä ja joka vuosi ne tekee/ostaa jonkun uuden! Monessa paikassa on ollut joulualennusmyyntejä jotka kestää 1.-24.12. Joulun jälkeen on sitten isommat alennusmyynnit!

Tässä tyypillisiä joulukoristeita.

Pian se Joulu jo on! :) Ihanaa!

♥ Kiki

torstai 3. joulukuuta 2009

Thanksgiving in Chicago


Tiistai 24.11.
Lähdettiin koulun jälkeen ajelemaan kohti Chicagoa. Autossa oli Amanda, Pernilla, mom, dad ja minä. Koirat jätettiin muiden huomaan. Ajettiin kahdeksan tuntia Marylandin ja West Virginian läpi Ohioon Columbus-nimiseen kaupunkiin ja majoituttiin siellä Embassy Suitesiin.

Keskiviikko 25.11.
Buffet-aamiaisen jälkeen lähdettiin taas tien päälle. Ajettiin kuusi tuntia ja oltiin perillä Chicagossa Melissan ja Joshin uudella asunnolla. Melissa on siis meidän vanhin hostsisko ja Josh aviomies. Kämppä oli tosi kiva. Se on neljännessä kerroksessä (ei hissiä) ja niillä on oma katto käytössä terassina ja sieltä näkee koko kaupungin. Se on myös tosi tilava, avara ja moderni. Alettiin jo leipoa torstaita varten. Minä tein pumpkin pie caken! Siinä kesti 2 tuntia. Lähdettiin käymään Daley Plazassa Christmas Marketissa. Siellä myytiin jouluornamentteja ja kaikkia joulujuttuja. Syötiin sitten yhdessä pizzeriassa. En yhtään ihmettele, miksi Chicago on kuuluisa pitsoistaan! Chillailtiin loppuilta kämpillä!

Muutama pikkuinen talo.

The Christmas market.

Torstai 26.11. THANKSGIVING
Thanksgiving on aina marraskuun neljäntenä torstaina. Se on kiitosjuhla, jossa kiitetään sadosta ja muista siunauksista. Kaikki yleensä viettää sen perheen kanssa yhdessä. Katsottiin Macy's Thanksgiving parade telkkarista ja laitettiin ruokaa. Tein sellaisen maissileivän tapaisen piirakalta näyttävän jutun. Se oli tosi hyvää! Syötiin Thanksgiving dinner joskus neljän aikaan, kun kalkkunakin oli paistunut! Oli niin paljon erilaista syötävää; kalkkunaa, pottumuusia, riisiä, sweet potatoes juttu pecansien kanssa, omenapiirakka, kurpitsapiirakka, pumpkin pie cake, se maissijuttu. Olispa meilläkin Thanksgiving Suomessa! Maattiin loppuilta lamaantuneena sohvilla ja tuoleilla ja pelattiin korttia.

Thanksgiving dinner. Vasemmalta: Amanda, Pernilla, minä, mom, dad ja Melissa. Josh otti kuvan ja kissat on piilossa!

Perjantai 27.11. BLACK FRIDAY
Black Friday on aina Thanksgivingin jälkeen. Silloin monet herää aamuyöllä shoppailemaan, koska Black Fridayna tosi monissa kaupoissa on alennukset ja kaikkia kuponkeja käytössä. Me herättiin vasta kuuden jälkeen ja lähdettiin kahdeksan aikoihin shoppailemaan! Kierreltiin Forever 21:ssa (viidessä erissä), Guessissa, Abercrombie & Fitchissa, Macy'sissa, Charlotte Russessa, Urban Outfittersissa ja varmaan sadassa muussa kaupassa. Olin tosi yllättynyt siitä, etten kuluttanut enempää rahaa kuin kulutin! Ostin vähän lahjoja ja jotain itselle, mutten niin paljoa kuin yleensä, kun pääsen irti. Käytiin syömässä Weber Grillissä ja lähdettiin kävelemään ympäri kaupunkia. Shoppailtiin vielä muutama tunti. Asunnolla sitten pidettiin muotinäytös! Väsytti vähän, kun shoppailtiin kuitenkin 12 tuntia. Shoppailu saisi olla urheilulaji. Pelattiin taas korttia. Olin niin väsyny, että mulla oli kuulemma paljon "blond moments".

Lauantai 28.11.
Herättiin aamuvarhain ja lähdettiin ajelemaan kotiin päin. Pysähdyttiin Chicagossa vielä kuitenkin The Bean -veistoksella. Se on iso pavun muotoinen, peilipintainen monumentti. Todellakin katseenkääntäjä. Siitä heijastuu rakennukset ja kaikki tosi hienosti. Siinä lähellä on myös sellaiset isot rakennelmat, joihin on heijastettu liikkuvat naamat, ja ne ruiskuttaa vettä kuvan suusta tms. Nyt ei suihkunnut vettä, mutta ne oli silti hienot! Rakastan Chicagon arkkitehtuuria. Kaikki rakennukset on erilaisia omalla tavallaan ja yksityiskohdillaan mutta silti ne sointuu yhteen. Ajettiin 13 tuntia! Pysähdyttiin Ohiossa Skyline Chilissä syömässä. En kyllä syö siellä varmaan uudestaan. :D Ohiossa oli LUNTA! Chicagossakin piti sataa muttei tullut kuitenkaan. Katsottiin molemmilla matkoilla paljon leffoja, nukuttiin ja ainakin minä luin ja kuuntelin iPodia, niin ei tuntunut yhtään liian pitkältä! Ja tila-autossa on ihan kiva matkustaa, kun pystyttiin levittäytymään kolmelle eri penkkiriville. Oltiin kotona taas joskus illalla, en jaksa tehdä tarvittavaa matikkaa!

The Bean!

Suihkulähde! Suusta tulis vettä.

Sunnuntai 29.11.
Lähdettiin aamulla the Cheesecake Factoryyn aamubrunssille. Se on Tysons Galleria -ostoskeskuksessa. Kierreltiin siellä jonkin aikaa, muttei oikeastaan etsitty mitään ostosmielessä. Kaupat on tyyliin Chanel, Coach, Burberry jne. Se on tosi kaunis luksusostoskeskus! Lähdettiin Amandan, momin ja Pernillan kanssa kohti DC:tä the Kennedy Centeriin katsomaan the Nutcracker -balettiesitys. Se oli hieno ja tanssijat oli tosi hyviä! Amanda lähti sitten ajelemaan taas Virginia Techiä kohti Zoeyn kanssa. Nyt on niin hiljaista, kun Zoey ei ole täällä enää ihan hyperinä juoksemassa ja haukkumassa.


Siinä oli mun Thanksgivingloma. Sori, mulle iski dementia niin unohdin kameran lähes joka kerta, kun lähdettiin ulos niin ei hirveästi ole kuvia! Tällä viikolla on YFU:n holiday partya jne ja ens viikolla lähdetään North Carolinaan muutamaksi päiväksi.

Mulla on niin jouluinen olo! Joulu näkyy kaikkialla. Ihmisillä on niin ihania joulukoristeita ja valoja pihoilla. Lähetettiin viimeviikolla yks paketti kotiin, jossa oli lahjat meiltä kaikilta ja nyt tänään laitoin toisen paketin jälkijunassa menemään. En malta odottaa, että saan Suomipaketin käsiini! ♥ Joulu on kuitenkin aika vaikeaa aikaa, koska se on perhejuhla, enkä pysty oman perheen kanssa olemaan. Nautin kuitenkin siitä, että saan viettää oikean amerikkalaisen joulun tämän perheen kanssa.

Ihanaa joulunodotusta teille! :)

♥ Kiki