tiistai 22. syyskuuta 2009

School!


Koulu alkoi siis 8.9. Mom kuskasi meidät ekana päivänä. Kaikki 4000 oppilasta on jaettu kuuteen subschooliin ja niihin mentiin aamulla ensimmäiseksi. Sain koulun kartan toiseen ja lukujärjestyksen toiseen käteen. Koulu on ihan sairaan iso ja kaikki käytävät näytti identtisiltä ekana päivänä. Koko koulu on jaettu "lohkoihin", joita on ainakin A-L minun tietääkseni. 1-alkuiset luokat on ala- ja 2-alkuiset yläkerrassa. Luulisin, että siellä on jotain 500 luokkahuonetta. Ei ainakaan jäänyt kellekään epäselväksi, että oon uusi, kun kävelin siellä kartta kädessä ees taas. Onneksi mulla oli aina joku ihanan ystävällinen ihminen saattamassa mut seuraavaan luokkaan! Koulun värit on violetti ja kulta ja ne näkyy joka paikassa. Käytävät on aina ihan täynnä porukkaa. Välillä ei pääse ees eteenpäin, kun ihmisiä puskee joka puolelta. Ihan kiva silti. :D Tykkään siitä, että joka päivä tutustuu uusiin ihmisiin! En ees muista tuntevani kaikkia, jotka moikkaa, enkä muista läheskään puolien nimiä.

Oon tosi tyytyväinen minun kursseihin ja opettajiin! Tai espanjaan en ole niin tyytyväinen, kun suurin osa on freshmaneja ja opettaja, señora Hammer, on lievästi sanottuna omituinen. Aivoista puhutaan joka tunnilla ja tehdään jotain jumppaa. Mutta sekin ihan ok, kiva oppia uus kieli! Sports and Entertainment marketing on ihan huippua! Opettaja on ihan mahtava ja tosi hauska nuori mies! Katsotaan youtube-videoita lähes kaikki tunnit ja se vitsailee koko ajan. Alussa meillä on aina warm up, joka on yleensä baseball/football-joukkueista, joten ei mitenkään hyvin mulla mene ne kyselyt, kun en mitään tiedä jenkkijoukkueista. Gourmet foodsin opettaja on aivan ihana nuori nainen ja meidän keittiöryhmä on kiva myös. Governmentin opettaja on tosi hauska mies, joka vitsailee koko ajan. Mr. Linkins tykkää käyttää minua esimerkkinä joka asiassa. :D Sielläkin youtube käy aika kuumana.

Täällä koulu on ihan erilaista kuin Suomessa. Meillä on 7 periodia, 4 joka päivä. Oppiaineet vaihtelee joka toinen päivä, mutta 3. period, eli mulla matikka, on joka päivä paitsi keskiviikkona. Keskiviikkona sen tilalla on Bruin Block eli tunti, jonka aikana saa valita kaks luokkaa minne menee harjoittelemaan asioita. Tuntien välillä on 5 min ehtiä seuraavaan luokkaan, jos ei ehdi niin pitää allekirjoittaa tardy list. Jo toisella myöhästymiskerralla saa soiton kotiin. Joka opettaja antaa listan tunneille tarvittavista tavaroista. Esim. 1,5" kansio, vihko, tietynlaisia kyniä, muistitikku, sakset, liimaa, flashcarteja tms. Jos on oikeat tavarat, niin siitä saa pisteitä. Täällä saa pisteitä kaikesta. Kotiläksyistä, aktiivisuudesta, osallistumisesta, kokeista jne. Meillä on quizzeja aika usein ja ne on yleensä 100p, kokeet on sitten 200p. Läksyjä tulee tosi paljon ja ne kannattaa tehdä, jos haluaa pisteet. Opettaja yleensä kerää läksyt tai antaa leiman. Meillä on myös käytössä Blackboard netissä. Sinne tulee aina läksyt ja kaikki kurssiin liittyvät asiat ja siellä pitää tehdä harjoituksia. Sain tokalla viikolla oman lockerin! Se on main hallwaylla yläkerrassa eli tosi hyvällä paikalla!

Menen kouluun aina koulubussilla. Se on ihan täynnä aina, varsinkin nyt kun vaihdettiin bussia. Porukkaa on poikittain jokapuolella. Bussi tulee meidän pysäkille aina aamulla 6:30, eli pitää herätä viiden ja puol kuuden välillä. Koululle päästään seitsemän aikaan, ja eka tunti alkaa 7:25. Koulun piha on aina ihan täynnä koulubusseja. Niitä on ihan uskomattoman paljon, mutta pakkokin jos meinaa sellaisen oppilasmäärän kuskata. Aamulla ekalla tunnilla on Morning Bru eli koulun omat uutiset. Siinä koulun karhu eli bruin tanssii aina lopuksi Daruden Sandstormin tahdissa. =D Oppituntien pituudet vaihtelee. Ne voi olla tunnista puoleentoista. Kolmannen tunnin keskellä on ruokailu. Ruokailuja on C, D ja E. Koulu loppuu 1:53 tai 2:10. Koulun jälkeen harkat alkaa 2:45, jos ne on koululla ja 3:oo jos ollaan Burke Lakella. Harkat loppuu 5:15 ja kotiin pääsen siis yleensä 5:30. Sitten dinner ja läksyjä. Kiireistä elämää!

Ekalla viikolla perjantaina oli kauden avajais football game. Mentiin sinne Pepen ja Patrickin kanssa. Patrick on vaihtari saksasta. Se oli niin siistiä! Ihan niinku leffoissa. Oli cheerleaderit, football playerit, dance team ja marching band. Meidän marching bandissa on ihan hirveesti porukkaa. Dance team oli tosi hyvä! Cheerleaderit ei saa tehdä vielä kauheasti heittoja, koska harjoitusta pitää olla enemmän.

Tässä meidän joukkue. Purple and gold. ;)

12.9. meillä oli YFU:n post arrival orientaatio. Se pidetään yleensä meillä kotona, mutta nyt kun porukkaa oli niin paljon, oltiin yhdessä kirjastossa. Tapasin paljon uusia vaihtareita! Orientaation jälkeen meillä oli picnic. Oli niin hauskaa!

Kaikki Northern Virginian vaihtarit orientaariossa + pari Marylandista.

Toissaperjantaina mentiin Baltimoreen vaihtareiden kanssa. Siellä oli Red Soxien ja Orioliesien peli just alkamassa tai loppunu, ja se näkyi kaduilla. Käytiin Hard Rock Cafessa syömässä ja keikalla yhdellä klubilla. Saatiin rastit käsiin, koska oltiin alaikäisiä. Ihan tyhmää olla taas alaikänen. :<>

Hard Rock Cafe, Baltimore.

Oltiin yöllä yhdeltä kotona ja seuraavana päivänä oli juoksukisat. Ihan hirveä kokemus, mutta kiva että koko joukkue huusi mun nimeä koko ajan ja kannusti. :D Enkä ollu viimenen. Heti juoksun päätyttyä nielasin jääkuution, niin oli vähän hengitysvaikeuksia. Meillä on sellainen secret friend-juttu Cross Countryssa, niin saadaan aina kisoissa paketti salaiselta ystävältä.

Viime lauantaina shoppailin Tysonsissa ja löysin mekon Homecomingiin! Olin shoppailemassa Patrickin, Lolan, Lolan hostsiskon ja sen kaverin kanssa. Rakastuin yhtiin kenkiin niin ostin ne! <3

Sunnuntaina mentiin perheen, Patrickin (saksalainen vaihtari, joka on asunu meillä pari viikkoa) ja Gonzalon (chileläinen vaihtari, joka asui meillä viikonlopun) kanssa katsomaan baseball-peli, jossa vastakkain pelasi Nationals ja Braves. Kannustin tietty Nationalseja! Sain Eagle-pehmolelun eli sen niiden maskotin! Baseballin katsominen on aika tylsää, mutta ihan kivaa hyvässä seurassa. Ne teki ihmeen monta homerunia!

Tällä viikolla oon ollut vähän sairas. Eilen en menny kouluun. Missaan myös perjantain, koska aamulla lähdetään Nyciin! Siitä siis seuraavalla kerralla.

Love Kiki (Kix nykyään =D)


7 kommenttia:

  1. Voi tulee ihan mahdottoman kova ikävä aina ku lukee kaikkea mitä oot tehny siellä! Ihan mahtavalta kuulostaa edelleen :) rupean väsäämään sulle pikasähköpostia nyt!

    <3 Emmu

    PS. Nauroin ihan pöljänä tuolle sinun jääkuutiojutulle :------D

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa kyllä kivalta, mutta kiireiseltä, sinullahan on tosi pitkiä päiviä. :o Minä olisin kyllä ihan naatti aina tuommosen päivän jälkeen. :| Ole tosiaan jatkossa varoivaisempi niitten jääkuutioitten kanssa, me naurettiin tyttöjen kanssa, että se kuulosti kyllä niin kikin tapaiselta se juttu! <3 :D Ihana kuulla, että sulla nuin hyvin siellä menee. :) terkuin nääääjä

    VastaaPoista
  3. Jos sää kysyä niin miten oot vasta nyt menny vaihtariks? tai siis eiks nytten menny kaikki -92 syntyneet ja oot -91? :D

    VastaaPoista
  4. voi vitsi, tuo jalkapallojoukkue on ihan minun koulusta! :o ihan samanlainen puku, meilläki samat värit, plus kulta ja musta, mutta niitä harvemmin näki.
    ja koulu on ihan erilainen! huh huh! ei meinannu tunnistaa saman maan kouluksi. no okei, samoja sääntöjä, tai että ei saa myöhästyä ja vähän aikaa, mutta ei meillä mitään tavaroita pitäny juurikaa olla ja quizzit oli jotain 10pistettä yleensä. :D ja youtubea ei oltu nähtykään ja opettajat kaikki vanhoja. :D ja ja.. kaikki melkein eriä. ja teillä paljo enempi poikia vaihtareina! :o
    mutta vaikuttaa tosi kivalta, kade oon, tiedät kai sen. :P
    -Marja

    VastaaPoista
  5. cheerleadereitaki:) meinasitko liittyä huutosakkiin?

    VastaaPoista
  6. Mullaki on teitä ikävä! <3 Kiitos sähköpostista! Hahah, joo minä jatkan täällä normaaleja kiki-tyhmyyksiä, usko pois =D Ei ollu kauheen mukavan tuntosta kokonainen jääpala kurkussa varsinkaan, kun on just henkihieverissä juossu kisan loppuun!

    Nääjä! Juu mulla on aikataulu aika tiukka kyllä nykyään! Nyt on onneksi maanantai vapaa niin voi leffaan mennä ja muuta kivaa. :) Väsyttää aina hulluna kun ei ehi kunnolla nukkua ja harmittaa kun ei paljoa ehdi suomeen olla yhteyksissä. :/ Mutta ehdinpäs eilen sulle sähköpostin kirjottaa! <3


    Se raja on suurimmalla osalla järjestöistä, ettei saa olla yli 18,5 vuotta kun lähtee suomesta. Mulla se oli aika tiukalla, mutta pääsin lähtemään YFU:lla. Millä tahansa järjestöllä en olis voinu lähteä, mutta YFU onkin paras. ;)

    Oi, marja teilläkikö oli purple and gold? Cool ;) Ihan paras yhdistelmä! Meidän koulu on Fairfax countyssa, täällä on kaikki tosi tarkkaa. Fairfax countyssä pitää enkkutestiki ottaa, eikä ne päästä ketä tahansa vaihtariksi mutta onneksi pääsin :) Mulla ei oo yhtään vanhaa opettajaa ja youtube käy niin kuumana tunneilla. :D Minäki yllätyin siitä, että näin paljo poikia! Välillä olin ainut tyttö joissain aktiviteeteissa.

    No enpäs meinannu liittyä, koska en osaa mitään back flippejä tms ja meidän cheerleaderit on niin huipputasosia, ettei olis mitään mahollisuutta päästä varsityyn :D Halloweenina oon ehkä cheerleaderi, mutta siihen se jää!

    VastaaPoista